Uhka

Hejj!

 Varotan jo etukäteen, että tän tarinan muokkaukset on semmosta soopapaskaa et huhuh.. Oon surkee muokkaa tietokoneella ;n; 

Muttajoo pääsin tosiaan viimein jatkamaan tarinaa, joten mennään suoraan siihen nwn

 Tarina tulee Destinyn näkökulmasta.

Kyyristelin puskan takana. Kurkistelin apiloiden välistä nähdäkseni Faythén.

Kuuntelin hiljaa hänen puhettaan.

Faythé: Kuulit oikein Rue, jotta saan näköni takaisin,
 eli toisinsanoen saan syntini luontoa vastaan anteeksi, minä...

En kuitenkaan nähnyt Ruea, joten uskoin hänen olevan Faythén taian seurauksena näkymätön.

Faythé: ...tarvitsen enkelin siivet irroitettuna omistajastaan.

Faythé: Sinä Rue saat tehtäväksesi ottaa Milenalta hänen siipensä keinolla millä hyvänsä.
 Vaikka joutuisit repimään ne irti.

Sanat iskeytyivät alitajuntaani, ja ne repivät sisintäni. Oma siskoni. 

Hän aikoo teurastaa rakkaimani vain itsensä takia.

Minun täytyi varoittaa Milenaa.

Juoksin kuin riivattu metsän halki.

Näin jo sieluni silmin miten Rue repii Milenalta siipiä. Veri räsikyi silmissäni,
kunnes näin hänet turvassa edessäni.

Huusin hänen nimeään, mutta tietenkään hän ei kuullut.

Hän teki parhaillaan työtään enkelinä, eli parantajana.

Hän sai kuihtuneen taimen

nousemaan terveenä.

Seisoin hänen edessään ja mietin mitä tehdä.

Hän mumisi hiljaa loitsuaan ja taimi nousi entisestään.

Silloin muistin. Päivää ennenkuin Tom kuoli ja muuttui haamuksi, luonto valmistautui siihen.
Luonnon tasapaino katosi hetkeksi, ja se hetki oli, kun Milena kuuli ääneni kun puhuin, ja sain Lilin paperin käsiini.

Olin onneksi säästänyt paperin ,joten voin edelleen liikuttaa sitä.

Tiesin mitä minun oli tehtävä.

Puraisin itseäni sormeen, ja olin kiitollinen etten joudu tuntemaan mitään. 

Näin Milenan järkyttyneen naaman, kun hän näki verisen paperin leijuvan ilmassa.

Hän peruutti pari askelta, mutta jäi katsomaan eikä juossut pakoon.

Vihdoin sain kylttini valmiiksi, ja näytin sen Milenalle. 

Milena: Varo. D.

Milena: "henkäisee" Destiny.